maanantai 5. toukokuuta 2008

Muuramejoella ja haukikalassa

3.5.2008
Käytiin Jarkon kanssa liottelemassa siimoja muuramejoella. Edellisestä istutuksesta oli jo vierähtänyt reilut 3 viikkoa ja joki oli vielä kovassa tulvassa. Saatiin kuitenkin ruokakalat mieheen ja jotain takaisinpäästettävääkin. Harjustakin tuntui olevan varsin hyvin liikenteessä, mutta isompia ei tällä kertaa tullut. Kalat nousivat pääasiassa larvoilla, mutta myös leechitkin tuntui toimivan.



4.5.2008
Jannen kanssa vajaat pari tuntia haukikalassa. Pari pulikkaa sieltä nousi ja kutukin oli ohitse. Kohta ne isotkin alkaisivat ottaa paremmin, mutta saas nähdä ehtiikö sitä käymään niitä yrittämässä.

maanantai 14. huhtikuuta 2008

Muuramejoki 13.4.2008

Kävin heittelemässä joella kuutisen tuntia ja keli oli mitä jäätävin. Vettä satoi ja se jäätyi samantien vermeisiin. Kalatkaan eivät olleet syönnillään, liekö sitten keli vienyt ottihalut niiltäkin. Uitin leechit, boobyt ja blobit, mutta eivät kelvanneet. Sain kuitenkin ongittua ruokakalan, mutta muuten saalis jäi reilusti niukemmaksi mitä olin ajatellut. Kunhan vesi kirkastuu ja kelit lämpeävät niin pitää lähteä ottamaan uusintakierros.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

2008 karsinnat

Karsintalaput tulivat tänään ja arpaonnea oli, koska pääsiin kaikkiin hakemiini kisoihin. Kisat tulevat olemaan seuraavat:

10.5 - Iso-Valkeinen
17.5 - Kuusikkolampi
18.5 - Julkujärvi
5-6.7 - Huopanankoski

Suurin osa kisoista oli pakko sijoittaa kauden alkuun ettei ne vie aikaa "oikealta" kalastukselta. Ehkä sitä vielä jossain vaiheessa asettaa kisahommat etusijalle, mutta ei vielä...

Äyskoski 4-6.4.2008

Kauden toinen sumareissu tehtiin porukalla äsylle. Majoitukset ja koski oli varattu perjantai illasta sunnuntai iltaan. Kelit näyttivät ennakkoon varsin mukavilta, joten toiveet olivat korkealla kuoriutumisen ja pintovien kalojen suhteen. Aloitimme kalastuksen heti illasta ja suuntasin heti alapuoliselle järvelle. Järveä lähestyttäessä bongasinkin jo heti tuikin ja kohta toisenkin. Pääsin heittopaikoille ja rupesin tarjoamaan pinturia. Valitettavasti jäi tarjoamiseksi, koska kalat eivät osoittaneet mitään mielenkiintoa. Tuikkivat vielä muutaman kerran, mutta lopettivat sitten kokonaan. Ilta alkoi jo hämärtyä, joten oli aika palata mökille.


Seuraavana aamuna painelin uudestaan järvelle. Keli oli erittäin tuulinen ja se tuli olemaan sitä myös koko lauantai päivän. Aloitin kalastuksen pinturi-nymfi-nymfi yhdistelmällä aaltoja uhmaten ja sain kuin sainkin noin 45 senttisen taimenen kelpuuttamaan nymfin. Tämän jälkeen tuuli alkoi yltyä lisää ja vaahtopäitäkin alkoi nousemaan, joten oli aika siirtyä patolan suvannon puolelle.

Suvannossa heitin vähän aikaa nymfejä ja sain koukutettua reilut 40 senttisen taimenen. Sen jälkeen aloitin laiskan miehen kalastuksen eli kohottelun. Sainkin lyhyessä ajassa 7kpl yli 35cm harreja ja vastarannallakin pojat vetivät kalaa samaa tahtia. Taisipa siellä olla joku taimenkin joukossa.


Tämän jälkeen pidettiin ruokataukoa ja palattiin taas kohottelemaan. Harjuksia nousi taas uudestaan kun antoi paikkojen rauhoittua. Osa porukasta heitteli myös streamereita ja niihin tuli tapahtumat suurimpien kalojen kanssa. Masi saikin koukutettua tinselillä 60 senttisen taimenen.


Taimen 60cm. Kuva: Masi Hast

Sunnuntai aamu näytti kalastuksellisesti hyvältä. Kun lähdimme koskelle keli oli tyyni ja aurinko pilkahteli pilvien raoista. Kävelimme järvelle päin ja matkalla bongasin yhden tuikin laiturien vierestä. Rupesin virittelemään Rysän kanssa vehkeitä tälle kalalle ja Jokilahti suuntasi järvelle. Oli hyvä päätös jäädä siihen, koska kohta tuuli alkoi yltyä ja ainut tyyni paikka jäi laitureiden kohdalle. Kohta näimmekin Rysän kanssa uusia tuikkeja ja pääsimme tarjoamaan niille perhoja. Rysä koukutti ensin yhden harrin pinturilla. Tämän jälkeen sain nousemaan +50 taimenen pinturiin, mutta ei vaan tullut haaviin asti. Rysä veti vielä sen jälkeen yhden harjuksen, mutta tuuli tuli taas pilaamaan hommat ja pintomiset olivat hyvin pitkälti siinä.



Yhteenvetona reissusta sen verran, että harjuksia nousi todella hyvin kohottamalla ja ne olivat järestään erittäin tukevassa kunnossa. Kun näitä harreja vertaa esim. huopanan vastaaviin niin ovat tuplasti paksumpia. Sumarikalastus oli kautta linjan todella surkeaa, mutta kun kelit olivat mitä olivat niin ei voi mitään. Ensi vuonna sitten paremmalla menestyksellä taimenia tavoittelemaan. Toivotaan parempia kelejä!

tiistai 1. huhtikuuta 2008

Huopanankoski 29-30.3.2008

Kauden ensimmäinen sumarikeikka tuli "perinteisesti" heitettyä huopanalle. Kelejä kytättiin koko viikko ja toivottiin, että reissun aikaan olosuhteet olisivat kohdallaan. Saavuttiin huopanalle lauantaina aamuna hyvissä ajoin ja keli näytti mitä parhaimmalle. Aurinko paistoi ja keli alkoi vähitelleen kääntyä plussan puolelle. Astuttaessa ulos autosta paljastui kuitenkin, että tuuli oli melkoinen ja aiempien vuosien kokemuksella se ei luvannut hyvää...

Suuntasin heti aluksi vakipaikalle ottamaan ensimmäisen harrin ja muutaman minuutin päästä sainkin vapauttaa reilut 30cm poikasen. Tämän jälkeen suuntasin sitten taimenen pyyntiin. Pääsinkin päivän mittaan heittämään pinturia kolmelle pintovalle kalalle joista sain ylös noin 35cm harjuksen. Taimenet eivät osoittaneet mitään mielenkiintoa pyyntöjä kohtaan.

Ajattelin pitää pienen tauon ja tulla takaisin hiukan myöhemmin katsastamaan tilannetta. Tauon jälkeen suuntasin taas pelipaikolle ja yllätysyllätys, siellähän se Jokilahti jo pönötti ja kehui saaneensakin 58 senttisen taimenen. Hirveät täpinät näytti päällä olevan ja toista kalaa oli lähdössä jo yrittämään. Eipä kestänyt kauaakaan kun toinen kala jo rimpuili haavissa. Siinäpä ne minun bongaamat tuikkijat sitten olivat, sainpahan opetuksen siitä miten kalat otetaan ylös. Video väsytyksestä >>



Pintovat kalat oli koukutettu, joten lähdin taas harjusten pyyntiin. Kohosetti vaan kasaan ja menoksi. Kohoronkkiminen toimikin hyvin ja sain koukutettua kolme harria joista suurin oli 43 senttiä. Siihen oli hyvä lopettaa päivän kalastus vaikka kaksi "menetettyä" taimenta jäivätkin vaivaamaan.


Illalla sitten saunottiin ja otettiin muutama olut. Siinä se ilta menikin mukavasti.


Sunnuntai päivä alkoi samanlaisissa tuulisissa merkeissä kuin lauantaikin, mutta kalaan oli lähdettävä ja kauden ensimmäinen sumaritaimen oli saatava. Suuntasinkin edeltävän päivän paikoille Juhan kanssa ja heti perille päästyä bongasin ensimmäisen tuikin. Kahlasin heittopaikalle ja suuntasin ensimmäisen heiton kalalle. Perho laskeutui nätisti syöntilinjalle ja otti tuli välittömästi. Vapautinkin pian pirteän 35 senttisen taimenen. Ensimmäinen sumaritaimen oli siis saatu, mutta isompia pitäisi vielä saada. Taimenten tuikkeja ei kuulunut, joten piti koittaa mäskitystä. Heiteltiin muutamia sumareita sopivalle linjalle ja sen ansiosta saatiinkin yksi taimen pintomaan. Arvottiin heittäjä ja pääsinkin kokeilemaan kalaa. Muutaman heiton jälkeen sain kalan nousemaan ja tämä olikin hiukan parempi yksilö. Kala oli valitettavasti joutunut saukon raatelemaksi. Pahaa jälkeä ne saavat kyllä aikaiseksi.



Kalan jälkeen olikin aika suunnata kotia kohti. Ensi viikonloppuna sitten äsylle. Toivottavasti siellä ei olisi tuuli haittana.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2008

Muuramejoki 15.3

Suuntasin joelle jo hyvissä ajoin aamusta, koska perinteisesti parhaat saaalit on vedetty hämärän aikaan. Tulin joelle hiukan jälkeen kuuden ja yllätys yllätys, Tapani oli jo heittämässä ja kalojankin oli noussut. Black Ghost ja muut perinteiset ottipelit tuntuivat toimivan.

Itse aloitin kalastuksen leecheillä ja ei mennyt kauakaan kun vapautin ensimmäisen kalan. Tämän jälkeen kaloja nousi melko tasaisesti myös boobeilla ja blobeilla. Kalojen joukossa oli myös kaksi yli 45cm taimenta, jotka olivat varsin positiivisia yllätyksiä. Aamupuolen kalastuksen lopettelin puoliltapäivin.

Tulin takaisin joelle puoli viiden maissa illalla ja aloitin kalastuksen harjuksen pyynnillä. Kalat söivät ahkerasti kakssiipisiä, mutta päätin lähteä yrittämään niitä nymfeillä. Sainkin useamman harjuksen #16 Diawl Bachilla ja Hares Earilla, mutta yksikään ei yltänyt kolmeenkymmeneen senttiin. Kalastus oli kuitenkin mukavaa vaihtelua kirjolohen ronkkimiseen. Tämän jälkeen yritin vielä vähän aikaa kirreä ja sainkin ronkittua yhden koskipätkältä. Siihen oli hyvä lopettaa päivän kalastus.

Harjusten ravintoa

Kalastelua

Taimenen vapautus

Luntakin satoin välillä kunnolla

Päivän suurin

Kiitokset Tapanille kuvista.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2008

Huopanankoski 1.3.2008

Tämän vuoden avausreissu tuli heitettyä Juhan ja Mikon kanssa huopanalle. Odotukset reissun suhteen eivät olleet järin korkealla, mutta huopanan tuntien kyllä sieltä mittataimenta lähdettiin tavoittelemaan. Kalastus päästiin aloittelemaan kymmenen maissa pakkasen muutaman asteen miinuksella. Jokaisella oli tekniikat selvillä eli ronkitaan koholla tai streamereilla.


Itse aloittelin kalastuksen Juhan kanssa kohottelemalla voimalaitosuoman yläpäästä ja Mikko suuntasi vakipaikoille saunasuvantoon. Sain heti alkuun pari pientä harjusta ja Juhallakin oli muutama tärppi.

Tämän jälkeen suuntasin saunasuvannolle katsomaan miten Mikolla oli kala otillaan ja hyvinhän se söi. Vapa oli mutkalla kun saavuin rantaan. Harjusta nousi ja 2kpl 40 sentin ylittäjiäkin oli joukossa, isomman ollessa 45cm. Kalastelin aikani saunasuvannossa ilman mitään tapahtumia ja Mikollakin kalantulo hiljeni, joten päätettiin suunnata alajuoksulle. Molemmat laittoi streamerit kiinni ja aloimme kalastaa systemaattisesti loppuliuku. Ei mennyt kauaakaan kuin Mikko sai tärpin. Muutama heitto väliä ja omaakin perhoa tukistettiin. Taas muutama heitto ja vihdoin vapa taipui Mikolla. Pikainen väsytys ja reissun ensimmäinen mittataimen oli haavissa.

Tämän jälkeen loppupäivä olikin melko hiljaista Juhan 40cm taimenta ja muutamaa harjusta lukuunottamatta. Kalastus lopeteltiin kolmen-neljän välillä ja suunnattiin kohti jyväskylää. Vielä muutama viikko ja sitten huopanalle sumarikalaan!

Tuli muuten talven aikana hommattua Simmssin windstopper kynsikkäät ja ensimmäisen reissun kokemusten perusteella voi sanoa, että olivat todella hyvä ostos. Hanskat tuntuivat lämpimille ja fleecekin on vettähylkivää. Nyt voi vihdoin pistää villakynsikkäät eläkkeelle.