torstai 23. joulukuuta 2010
Hyvää Joulua blogin lukijoille!
Toivotan kaikille lukijoille hyvää Joulua ja kireitä siimoja tulevalle vuodelle! Kunhan nämä pakkaset tässä hellittää niin sitten suunnataan taas kalalle.
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
Muuramenjoki 12.12.2010
Katsoin ulos ikkunasta ja mittari näytti -19C. Kylmäksi vetää kelit, mutta päätin silti lähteä kokeilemaan miten se kala puree näin kovilla pakkasilla. Ei ole aiemmin tullutkaan näin kovassa kelissä käytyä kalalla, mutta pitihän sitä testata miltä kalastus maistuu "arktisissa olosuhteissa". Yllätyksekseni koko alasuvanto oli umpijäässä lukuunottamatta paloaseman monttua joka sekin oli jo osin jäätynyt. Ei tarvitse pitkään pidellä -15C kieppeillä olevia kelejä kun joki näyttää jo jäätyvän kokonaan umpeen. Ajattelin, että joella ei itseni lisäksi ole ketään muita, mutta niinpä vaan siellä oli kaksi perhonheittäjää ja yksi virppakalastakin. Enpä ole näillä keleillä aiemmin nähnyt kalastajia joella, liekö tuo talvikalastus vähitellen lisääntymässä.
No, mutta itse asiaan. Heittelin jonkin aikaa montulla ja kala tuntui olevan ihan hyvin syönnillään. Yhtään kirjolohta en saanut, mutta kolme harjusta ja yhden pienemmän taimenen onnistuin koukuttamaan. Kalat olivat taas keskittyneet melko pienelle alueelle ja ne tulivat melkein peräkkäisillä heitoilla yhtä kalaa lukuunottamatta. Ehkä tähän talvikalastukseenkin voisi jatkossa uhrata enemmän aikaa koska kalojakin tuntuu tulevan. Kun välineet ja tekniikat hioo kuntoon niin kalastuksen mielekkyyskin on uudella tasolla.
Uusi kamerakin tuli joku aika sitten hommattua. Ohessa muutama testiotos.
maanantai 6. joulukuuta 2010
Muuramenjoki 5.12.2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)