torstai 29. toukokuuta 2008

Muuramejoki 28.5.2008

Iltakalassa muuramejoella 20.00-24.00. Larvastelin suurimman osan ajasta pikkuperhoilla ja ne tuntui maistuvan taimenille ja harjuksille. Sainkin larvastelemalla illan aikana parikymmentä harjusta (20-30cm) ja 6 taimenta (35-42cm). Kirjolohet eivät olleet jostain syystä kiinnostuneita larvoista vaikka niitä jo pitäisi hiukan kovemmassa virrassa olla. Ruokakalan toivossa vaihdoin leechit kiinni ja rupesin kalastamaan suvantoaluetta. Sainkin ylös kaksi kirreä ja pudotin saman määrän. Ihan mukava iltareissu taas vaihteeksi.

Läsäkoski 24-25.5.2008

Yksi vuorokausi läsällä ei jättänyt paljoa sanottavaa omalle kohdalle. Kelit olivat hyvät ja kalaakin jonkin verran liikkeellä. Päivystin 2b:llä koko illan ja noin 23.00 maissa alkoi näkymään kaloja. Bongasin 4 taimenta, jotka olivat syömässä pikkukalaa. Kolme kalaa näistä sain nousemaan streameriin, mutta lyhyehkön pinnassa molskimisen jälkeen kaikki pääsivät irti. Yksi kunnon kalakin oli joukossa, mutta kun eivät pysyneet niin ei voi mitään. Ensi kerralla sitten paremmalla onnella yrittämään.

maanantai 19. toukokuuta 2008

SM-karsinta Julkujärvi 18.5.2008

Kauden kolmannet karsinnat heti putkeen Kuusikkolammen jälkeen. Aamulla oli hiukan tukkoinen olo edellisen päivän jäljiltä ja kamatkin levälleen. Hyppäsin Jannen kyytiin puoli kuuden maissa aamulla ja lähdimme ajelemaan ylöjärveä kohden. Nyt ei ollut enää paineita finaalipaikan suhteen, joten kisaan sai lähteä rauhallisin mielin. Sijoituin viime vuonna samassa kisassa kolmanneksi ja päätin lähteä tänä vuonna liikkeelle samoilla perhoilla kun aikaisemminkin.

1. jakso
Ensimmäinen jakso meni osaltaan säätämiseksi, koska sain taas vaihteeksi katkaistua vapani. Vapa katkesi kun väsyttelin ensimmäistä kalaa ja haavimisvaiheessa kärki jäi kiinni puun oksiin. Kun kunnolla repäisi niin kyllähän se siitä irtosi, mutta ei yhtenä kappaleena. Kala tuli kuitenkin haaviin asti ja sain samantien uuden setin pyytöön jolla koukutin toisen kalan. Jakson välillä jouduin kuitenkin vaihtamaan katkenneesta vavasta kelan toiseen settiin ja siinä tuhrautui aikaa. Tulos: 2 kalaa.

2. jakso
Toisella jaksolla jatkoin kalastamista samoilla perhoilla. Karkuutin ensimmäiseltä poolilta hiukan ennen haavia kalan. Toisella poolilla oli erikoisia tapahtumia. Kala seurasi perhoa muutaman metrin päähän minusta ja jäi sitten surffailemaan aivan pintakalvoon. Äkkiä uusi heitto eteen ja samalla nousi useampi kirjolohi katsomaan perhoa aivan kuin tyhjästä. Yksi kelpuuttikin perhot, mutta tämäkin kala karkasi. Sen jälkeen kalaa rupesikin uimaan aivan vavanmitan päässä rantoja pitkin kierrellen. Näistä kaloista sain yhden kelpuuttamaan perhon. Viimeinen pooli menikin tyhjää pyytäessä. Tulos: 1 kala.

3. jakso
Tältä jaksolta onnistuin saamaan 2 kalaa toiselta poolilta ja kolmannellakin oli pari tapahtumaa joita en saanut tarttumaan. Jakso meni erittäin hyvin kalastuksellisesti ja mitään ylimääräistä säätöä ei tullut tehtyä. Tulos: 2 kalaa.

4. jakso
Viimeiselle jaksolle lähdettäessä alkoi jo sitten pukata hiukan paineita kun huomasin, että tässähän on hyvä mahdollisuudet mitalisijoihin. Ensimmäisellä poolilla sain tarttumaan kalan joka tuli haaviin asti ja se helpotti. Toinen pooli meni aivan vihkoon. Heittämisestä ei tullut mitään, koska pooli oli yhtä pusikkoa ilman kunnon heittopaikkaa (pooli 1). Viimeisellä poolilla sain yhden tällin ja yksi kala seurasi perhoja rantaan. Tulos: 1 kala.

Tällä suorituksella irtosi 2. sija ja ranking pisteet paranivat roimasti. Kisassa oli 25 kilpailijaa, joten pisteitä tuli 1920.

Kärkiviisikko
1. Vainio Ville (4000 pisteen mies)
2. Hiltunen Jyrki
3. Strandman Juho
4. Männistö Petri
5. Nieminen Saku

SM-karsinta Kuusikkolampi 17.5.2008

Kuusikkolammen kisat olivat tämän kauden toiset karsinnat. Kilpailut pidettiin viime vuotiseeen tyyliin taistelupari systeemillä. Jokainen kalastaja kalasti kisan aikana 3x1,5h ja valvoi toisen kalastusta 3x1,5h. Keli oli lammelle saavuttaessa nollan tuntumassa ja suopenkat osittain jäässä yöpakkasten jäljiltä. Arpa heitti minut A-ryhmään ja sain taisteluparikseni Viljasen Leon, joka voitti kyseisen kisan viime vuonna.

1. jakso
Ensimmäiset puoli tuntia oli melkoista juhlaa kalansaannin suhteen. Sain poolistani 8 kalaa mittaukseen ja tiputuksia tuli ainakin 6kpl. Tämän lisäksi oli tällejä ja yhdet tuplatkin tuli ylös. Kaiken päätteeksi onnistuin vielä katkaisemaan vapanikin. Seuraava puolituntinen olikin sitten täysin tyhjä, lukuunottamatta hauen pulikkaa. Jakson viimeinen puolituntinen sitten antoikin mittauksen neljä kalaa. Ensimmäisen jakson saldo 12 kalaa ja sitä myöten 1. sija jaksolta.

2. jakso
Toiselle jaksolle kalantulo hiljeni merkittävästi, kuten viime vuoden perusteella osasikin odottaa. Sain kuitenkin 2 kalaa mittaukseen ja niillä irtosi toinen jaksovoitto.

3. jakso
Viimeisellä jaksolla olivat voiton avaimet käsissä. Lähdin kalastamaan jaksoa samoilla systeemeillä kuin aikaisemminkin. Sain kaksi mahdollisuutta kalaan, mutta eivät vaan tarttuneet. Viimeiseltä jaksolta tuli siis blankit.

Kaksi jaksovoittoa riittivät loppujen lopuksi kolmanteen sijaan, joten ei voi kuin olla tyytyväinen sijoitukseen. Pisteitä ropisi 1778, joten finaalipaikka tuli varmistettua selkeästi. Kisat menivät putkeen järjestävän seurankin puolesta, koska kaikki mitalisijat menivät KSPK:lle.

Kärkiviisikko
1. Kokkila Arto
2. Törmälä Rami
3. Hiltunen Jyrki
4. Viljanen Leo
5. Jokilahti Mikko

Kuvia kisoista löytyy täältä.

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

SM-karsinta Iso-Valkeinen 10.5.2008

Kisakauden avauskeikka suuntautui Kuopion Iso-Valkeiselle. Paikka oli jo ennestään tuttu, koska kahdet karsinnat on siellä tullut käytyä ja toisesta irtosi pari vuotta sitten finaalipaikkakin. Tavoitteena olikin päästä nyt kymmenen sakkiin ja kerryttää pistetiliä.

Lähdettiin matkaan Jyväskylästä Heksan, Jarkon ja Jannen kanssa. Matka meni nopeasti pohtiessa tekniikoita ja perhovalintoja. Etukäteen oli jo tiedossa, että kalaa tulisi olemaan kisassa reilusti. Arvonta heitti minut B-ryhmään, joten jäi hyvin aikaa kyttäillä mistä kalaa lähti nousemaan.


1. Jakso 11.00-12.30

Sain ensimmäiselle jaksolle venekaverikseni Rääpysjärven Terhon. Molemmilla oli jo selkeä käsitys aloituspaikasta. Vihellys pilliin ja menoksi! Hienoisen kilpasoudun jälkeen pääsimme paikalle josta Janne oli koukuttanut A-ryhmässä 15 kalaa. Löimme veneen ankkuriin ja jäimme odottelemaan jakson alkua. Noin viisi minuuttia ennenkuin jakso alkoi huomasin, että lähtörytäkässä olin onnistunut unohtamaan chest packin rantaan. Siellä oli kaikki siimat, varapuolat, perhot jne. Eihän siinä enää voinut takaisinkaan lähteä, joten oli pakko lähteä heittämään sillä yhdellä setillä ja toivoa ettei tulisi siimasotkuja tai katkotuksia.

Jakso tulikin kalastettua ongelmitta loppuun asti, vaikkakin keskimmäisen perhon koukku pehmeni kirjolohien käsittelyssä. Ihmettelinkin pariin otteeseen, että mikä on kun kalat käy riuhtomassa perhoa, mutta eivät vaan jää kiinni. Kun ongelma selvisi ja kidan väänsi takaisin niin varovaisella väsytyksellä kalat tulivat haaviin. Tulos jaksolta oli 22 kalaa venekaverin saadessa 10. Kalojen joukossa oli myös kahdet tuplat jotka molemmat tulivat ylös, joten tuuriakin oli. Ensimmäisen jakson sijoitukseksi tuli 1.

2. Jakso 15.00-16.30
Toiselle jaksolle sain venekaverikseni Ilveksen Maken ja suuntasimme samoille paikoille jossa ensimmäinen jakso tuli heitettyä. Valinta osui nappiin ja kaloja nousi sopivan tasaisesti. Sain 6 kalaa ja venekaveri sai 2. Ajattelin, että kuusi kalaa ei riitä tarpeeksi pitkälle, mutta sillä tulikin jakson 2. sija.

3. Jakso 19.00-20.30
Kolmannelle jaksolle lähtiessä oli jo jännitys huipussaan. Venekaverikseni sain Penttisen Juhan, joka voitti edellisen jakson. Yhteistuumin heitimme myös kolmannen jakson samoilla paikoilla kuin aikaisemmin, koska kalaa näytti riittävän. Jakson meni samaan tyyliin kuin edellinenkin ja perhoja ei tarvinnut pahemmin vaihdella. Kun parvi ui kohdalle niin molempien veneessä olijoiden vavat taipuivat tasatahtia. Sain 5 kalaa venekaverin saadessa 4. Viimeiseltä jaksolta tuli sijoitukseksi 3. sija.

Ennen rantaan tuloa jännitin, että riittävätkö pisteet Jannea vastaan ja riittiväthän ne. Tällä suorituksella irtosi ensimmäinen voitto sm-karsintakilpailuista. Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen, että tällä kertaa pakka kesti loppuun asti kasassa. Ensi viikonloppuna ovat edessä Kuusikkolammen ja Julkujärven karsinnat. Saas nähdä miten niissä käy.

Lopulliset tulokset löytyvät täältä:
http://www.perhokalastajat.net/keskustelu/viewtopic.php?t=17669

Metsurit poseeraa

maanantai 5. toukokuuta 2008

Muuramejoella ja haukikalassa

3.5.2008
Käytiin Jarkon kanssa liottelemassa siimoja muuramejoella. Edellisestä istutuksesta oli jo vierähtänyt reilut 3 viikkoa ja joki oli vielä kovassa tulvassa. Saatiin kuitenkin ruokakalat mieheen ja jotain takaisinpäästettävääkin. Harjustakin tuntui olevan varsin hyvin liikenteessä, mutta isompia ei tällä kertaa tullut. Kalat nousivat pääasiassa larvoilla, mutta myös leechitkin tuntui toimivan.



4.5.2008
Jannen kanssa vajaat pari tuntia haukikalassa. Pari pulikkaa sieltä nousi ja kutukin oli ohitse. Kohta ne isotkin alkaisivat ottaa paremmin, mutta saas nähdä ehtiikö sitä käymään niitä yrittämässä.