maanantai 12. lokakuuta 2009

Risulammen karsinta / Vekara Open 11.10.2009

Tämän kauden viimeiset käytiin risulammella, joka oli jo tuttu paikka viime vuodesta. Ei ollut erityisen mukavat lähtökohdat lähteä kisaamaan kun edellisenä iltana oli vielä ollut 38 astetta kuumetta. Muutamalla buranalla sekin ongelma kyllä ratkeaisi, ei tullut mieleenkään jättää kisoja väliin. Reissuun lähdettiin Jannen, Arton ja Pietun kanssa. Aamu oli viileä ja pakkasta oli vielä -5 astetta kun saavuimme lammelle.

Arpa heitti minut A-ryhmään, jota en todellakaan toivonut. Samaan ryhmään joutui myös Arto ja Janne. Sain muuten arvonnassa täysin samat poolit kuin viime vuonnakin. Ensimmäiseen varttiin pitäisi taas yrittää nyhtää kalaa ja toivoa, ettei tulisi siimasotkuja tai katkotuksia.

1. jakso
Ensimmäinen heitto jäi vajaa 15 metriseksi ja vetelin siinä lisää siimaa jalkoihini kun kirre pyörähti vielä pinnalla kelluvan perhon alla. Tein heti pari tiukkaa vetoa ja samantien tärähti kiinni. Vähän aikaa väännettyäni huomasin, että nyt on tuplat kiinni. Molemmat ylös niin olisipahan tiukka aloitus. Näin ei kuitenkaan käynyt, koska päätyperhossa ollut kala veti koukun suoraksi. Toinen tuli onneksi ylös. Koukutin vielä sen jälkeen neljä kalaa lisää ja pudotin yhden. Viidellä kalalla olin jakson kolmonen. Ensimmäisen sijan jakoi Janne ja Arto myös viidellä kalalla. Ei ollut taaskaan tuuria mukana pituuspisteissä, kuten ei kuusikkolammen syyskarsinnassakaan...

2. jakso
Toiselle jaksolle vaihdoin siiman slow interiin, koska fast inter ruoppasi pohjaa liian tiuhaan. Heti alkuun sain samalla uitolla kolme tärppiä joista viimeisin taivutti jo vapaa, mutta ei vaan pysynyt. Tämän jälkeen tuli vielä kaksi tärppiä joista kumpikaan ei tarttunut. Tarkistin perhot ja totesin, että koukku oli poikki. Uutta perhoa tilalle ja nyt tarttui kalakin, mutta ei taaskaan pysynyt. Sen jälkeen alkoi sitten pysyä ja käytin neljä kalaa mittauksessa. Näillä kaloilla jaksovoitto.

3. jakso
B-ryhmässä saatiin toiselta jaksolta vain yksi kala, mutta oli odotettavissa, että ruokatauon jälkeen kalaa nousisi kolmannen jakson aloituksessa eri tahtiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, koska Kokkilan Arto oli ainut joka sai kalan mittaukseen. Itselläni ei jakson aikana vetoakaan.

4. jakso
Samoilla systeemeillä tuli jatkettua kuin aiemminkin. Noin viiden minuutin kalastuksen jälkeen tartutin killen ja väänsinkin sitä vähän aikaa, mutta ei pysynyt. Sen jälkeen ei ollut pistoakaan, mutta muilla tuntui olevan ja muistaakseni peräti viidelle henkilölle tuli kalaa. Kokkila kyykytti taas muita kahdella kalalla. On se kova.

Tällä suorituksella irtosi neljäs sija, mutta kyllä jäi taas kaivelemaan nuo ekan jakson ja viimeisen jakson karkutuukset. Jos edes joku niistä olisi pysynyt tai ekalla jaksolla olisi ollut edes hiukan pidemmät kalat niin mitali olisi irronnut. Pitää sitten ensi keväänä parantaa suoritusta, ettei jää jossittelun varaa. Kokonaispisteet finaalia ajatellen ovat nyt 3528, mutta ne ei välttämättä riitä, koska karsintoja on taas edellistä vuotta enemmän.

Lopulliset tulokset

Sija Kilpailija Pisteet
1 Kokkila Arto 2000
2 Kivistö Vihtori 1917
3 Manelius Petri 1833
4 Hiltunen Jyrki 1750
5 Pirkkalainen Janne 1667
6 Heikkinen Jari 1583
7 Laitinen Jarno 1500
8 Mäkipää Tero 1417
9 Tiainen Joni 1333
10 Sipponen Pietari 1250
11 Hytönen Harri 1167
12 Ollikainen Juha-Pekka 1083
13 Palmroth Markus 1000
14 Viljanen Leo 917
15 Tandefelt Markus 833
16 von Hertzen Olli 0
16 Hellsten Atte 0
16 Kiuru Mikael 0
16 Koivula Ismo 0
16 Lähteenmäki Antti 0
16 Metso Petteri 0
16 Penttinen Juha 0
16 Räty Ilkka 0
16 Virolainen Petri 0



Ei kommentteja: