sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Havulampi 3.5.2009


Jyri soitteli edellisenä iltana ja kertoi, että havulammelta on jäät osittain sulaneet ja niiden pitäisi sulaa kokonaan seuravaan päivään mennessä. Olihan sitä reissuun lähdettävä kun kelitkin olivat kohdillaan ja piti saada treeniä Iso-Valkeista varten.

Kasasin nymfi-buzzer ja leechi setit mukaan ja aloitin kalastuksen leecheillä. Aika pian kävi kuitenkin ilmi, että uutta kalaa ei oltu laitettu ja vanhat eivät olleet kiinnostuneet leecheistä. Vaihdoin nymfi-buzzer settiin ja pian väsyttelinkin ensimmäistä kalaa. Seuraavan kuuden tunnin aikana sain seitsemän kirreä ylös ja vielä useampaan oli kontakti. Pienillä perhoilla kalastettaessa tartuttaminen ja kiinni pysyminen ei ole aina niin helppoa. Olisi noita jokatapauksessa paremmalla prosentilla pitänyt saada ylös.


Jyri ei ollut pakannut mukaan ollenkaan pikkuperhoja ja kovasti tuo ennakkoon vakuutti, että kyllä ne leecheihin ja boobyyn ottaa. Eivät sitten ottaneet. Annoin muutaman perhon lainaan, mutta siltikään ei tulosta meinannut syntyä. Lopulta uittotekniikka kuitenkin löytyi ja Jyri sai kolme kirreä ja yhden siian. Hyvä niin!

Hiukan "vanhemman" kirjolohen kalastus näin keväällä ja myös syksyllä on kyllä todella mukavaa ja haastavaa hommaa. Seuran lammellakin olisi nyt heti alkuun haastavaa kalastusta luvassa, mutta enpä ehdi sielläkään käymään ennen kisoja.

Syönnösnäyte :)

1 kommentti:

Harri Hytönen kirjoitti...

Uutta tekstiä ja varsinkin rapsaa SM-kisoista odotellessa :) :) :)