sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Äyskoskella 11-12.7 ja 20-21.7.2008

Tuli käytyä heittämässä pari reissua äyskoskelle ja tutkailemassa millainen kalapaikka se on kun kirjoitusten mukaan tuntuu hyviä kaloja nousevan. Alla pikaiset yhteenvedot reissuista

11-12.7.2008
Ensimmäinen reissu meni hiukan tutustuessa, mutta se ei näyttänyt kalantuloa haittaavaan. Kalaa oli todella hyvin koskessa, niin taimenta kirjolohta kuin harjustakin. 50 sentin ylittäviä taimenia tuli 5kpl joista isoimmalla oli mittaa 59cm. Yhtä isompaa könttiäkin pääsin pitelemään streamerissa, mutta kala meni menojaan ilman mitään sen kummempaa sähellystä. Koukku ei vain ollut kunnolla kiinni. Reissu antoi todella hyvän kuvan koskesta ja ainahan on hyvä päästä käymään paikoissa joita ei vielä tunne läpikotaisin.


20-21.7.2008

Edellisen reissun innoittamana käytiin Jannen ja Jarkon kanssa tutkailemassa olisiko se kala vielä yhtä hyvin syönnillään. Vettä tuli taivaalta melkein koko sen ajan joka koskella oltiin. Liekö se vaikuttanut kalantuloon, mutta kolmeen henkeen saadut 10kpl yli 40cm taimenta oli melko kova pudotus edelliseen reissuun nähden. Jokainen sai kuitenkin 55 sentin kieppeillä olevan taimenen ja Janne onnistui koukuttamaan pinturilla 52 senttisen harjuksen. Kyllä kalaa oli koskessa, mutta syönti oli vain heikompaa. Kunhan vesi laskee hiukan niin voipi olla hyvää kalastusta odotettavissa.

Tässä muutama kuva reissuilta:



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut hienoista kaloista!Suapko udella otti perhoja?

Jyrki H kirjoitti...

Tottakai nyt perhot kerrotaan. Larvaanhan noista suurin osa puri, koot 10-12.