sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Muuramenjoki 12.12.2010


Katsoin ulos ikkunasta ja mittari näytti -19C. Kylmäksi vetää kelit, mutta päätin silti lähteä kokeilemaan miten se kala puree näin kovilla pakkasilla. Ei ole aiemmin tullutkaan näin kovassa kelissä käytyä kalalla, mutta pitihän sitä testata miltä kalastus maistuu "arktisissa olosuhteissa". Yllätyksekseni koko alasuvanto oli umpijäässä lukuunottamatta paloaseman monttua joka sekin oli jo osin jäätynyt. Ei tarvitse pitkään pidellä -15C kieppeillä olevia kelejä kun joki näyttää jo jäätyvän kokonaan umpeen. Ajattelin, että joella ei itseni lisäksi ole ketään muita, mutta niinpä vaan siellä oli kaksi perhonheittäjää ja yksi virppakalastakin. Enpä ole näillä keleillä aiemmin nähnyt kalastajia joella, liekö tuo talvikalastus vähitellen lisääntymässä.

No, mutta itse asiaan. Heittelin jonkin aikaa montulla ja kala tuntui olevan ihan hyvin syönnillään. Yhtään kirjolohta en saanut, mutta kolme harjusta ja yhden pienemmän taimenen onnistuin koukuttamaan. Kalat olivat taas keskittyneet melko pienelle alueelle ja ne tulivat melkein peräkkäisillä heitoilla yhtä kalaa lukuunottamatta. Ehkä tähän talvikalastukseenkin voisi jatkossa uhrata enemmän aikaa koska kalojakin tuntuu tulevan. Kun välineet ja tekniikat hioo kuntoon niin kalastuksen mielekkyyskin on uudella tasolla.

Uusi kamerakin tuli joku aika sitten hommattua. Ohessa muutama testiotos.



8 kommenttia:

Harri Hytönen kirjoitti...

Mikä on tämä uusi kamera?

Jyrki H kirjoitti...

Se on ihan tuollainen pokkarimalli: Panasonic Lumix DMC-TZ10. Kulkee helposti mukana ja kuvien laatu miellyttää ainakin itseäni. Kova ois järkkärikuumekin, saa nähdä milloin se menee hankintaan.

Harri Hytönen kirjoitti...

Järkkäreitä alkaakin kohta olemaan lähes joka ukolla :). Hyvältä näyttävät kuitenkin sinun pokkarikuvatkin.

Anonyymi kirjoitti...

ootko muuten miettinyt sitä ,että näin talvella voisit laittaa kuvia myös perhoista ois hienoa nähä minkälaisia perhoja te huippu kilpakalastajat käytätte? tämä oli ihan vain heittona ja ehdotuksena tänne. nyt kun on vielä uusi kamerakin.

Anonyymi kirjoitti...

ite olen vasta 2 vuotta sitten alottanut perhokalastuksen harrastuksen.olis hienoa nähä perhoja joilla sais kalojakin .

Jyrki H kirjoitti...

Moi. Kiirettä tuntuu taas vaihteeksi olevan kun ei kalallekaan ehdi, mutta katson jos jossain välissä saan laitettua tänne perhoreseptejäkin esille.

Anonyymi kirjoitti...

jos jaksat laitella joskus kuvan vaikka järviliitsistä ja sama perho joki mallina niin minäkin älyän niitten erot. ku kuulee puhuttavan joki ja järviliitseistä.

Olli-Pekka kirjoitti...

Eipä niissä paljoa muuta eroa ole,kuin se että jokiliitseissä on usein tungstenkuula ja lyijyä rungossa.järviliitsit taas on sidottu vähän elävämmäksi ja ite käytän lähes kaikissa niissä messinkikuulaa.järvillä perhot upotellaan siimoilla niin ei lisäpainoa tarvi